18.08.2010 11:11 | mamma
Mammalla on halipula. Yhtäkkiä huomasin, että päivät saattaa mennä niin, ettei Pätkän kanssa tule syliteltyä ja halattua kuin yhteensä muutama minuutti. Ei niin, etteikö haluaisi. Ei vain ehdi. Kuvailenpa hieman meidän päivärutiineja selvitykseksi.
Pätkän herättyä ensimmäinen puolituntinen menee vaipanvaihtoon, avanteiden hoitoon ja spiralääkkeen ottoon. Sitten on vuorossa letkuravinto, joka kestää tunnin. Sen jälkeen Pätkän pitää seistä puoli tuntia seisomatelineessä. Tänä aikana mamma imuroi, syö itse ja käy suihkussa. Seisomisen jälkeen otetaan Pulmicort nebunettellä. Sitten pitää lähteä ulos haukkaamaan happea. Päivästä riippuen ulkona ollaan puolesta tunnista tuntiin. Kotiin tultua on aika nukkua päikkärit. Tässä vaiheessa olisi ennen ollut mahdollisuus pitää tyttöä lähellä, mutta nykyään se nukahtaa omaan sänkyyn, mamman vieressä ei enää viitsi nukkua. (Iso tyttö).
Päikkäreiltä herättyä on aika spiralääkkeen ja lounasruoan, siinä menee taas reilu tunti. Sitten odotellaan puoli tuntia, että nestemäinen ruoka ehtii laskeutua eikä tulisi ylös. Sen jälkeen jumpataan, yritetään mennä eteenpäin oikeassa asennossa. Tai siis Pätkä yrittää mennä väärässä asennossa ja mamma yrittää epätoivoisesti ohjata oikeaan asentoon. Jumpan jälkeen käydään taas ulkona, sitten on ruoka, lääkkeet, iltapesut avannehoitoneen, jne jne.
Ja sitä rataa. Verrattuna sairaala-aikaan Pätkää tulee pidettyä sylissä huomattavasti vähemmän, monena päivänä sen verran mitä pukiessa ja yhden tai kaksi kirjaa lukiessa menee aikaa. Muutama pusu ohimennen ja siinä se on. Ei silti, että hän sylissä juuri viihtyisikään, yhtä venkuloimista ja rimpuiluahan se on. Mutta olisi se kiva välillä edes ehtiä yrittää.
Pätkä menee tänään ehkä (todennäköisesti) toista ja viimeistä kertaa kehvahoitolaan. Tällä kertaa reissun on määrä kestää lauantaihin saakka. Ikävä on jo nyt.
