06.10.2010 12:47 | mamma
Tämän blogin mahdolliset lukijat ovat saattaneet huomata jonkinasteista löystymistä mamman pöpöasenteissa aivan viime viikkojen aikana. Olenhan normaalisti oikea Aseptian keisarikunnan itseoikeutettu diktaattori, hysteerisesti lastaan pöpöiltä suojeleva neurootikkoäiti. Totuus on nyt se, että mä en tällä hetkellä J-A-K-S-A. Varmaan muuttuu asenteet taas päinvastaisiksi jos ja kun jokin kunnon tauti iskee, mutta tällä hetkellä mun voimat ei riitä enää muuhun kuin "normaaliin käsihygieniaan".
Pätkä on nyt siis viimeisen kahden-kolmen viikon aikana: Pitänyt suuret juhlat sukulaisille. Pyörinyt kissanpissassa (sitä tuskin ehti mennä mihinkään, hyökkäsin pesulle tenavan kanssa salamannopeasti). Käynyt kahteen otteeseen isossa tavaratalossa ostoksilla, toisella reissulla myös apteekissa (hui kauhistus!). Syönyt hiekkaa hiekkalaatikolla. (En vain ehtinyt hätiin, se oli turvallaan siellä kieli ulkona heti kun sen sinne laski ja käänsi selkänsä.) Nuohonnut pitkin koulun liikuntasalin lattiaa muskarissa, jossa oli 60 ihmistä. Halinut vierasta lasta ja saanut pusun samaiselta lapselta. Siis normaaleja juttuja, mitä terveet lapset voi sen kummemmin vanhempiaan huolestuttamatta tehdä jatkuvasti. Juttuja, mitä en olisi voinut ajatellakaan kuukausi sitten.
Pitäisi varmasti olla paljon, paljon varovaisempi. Mutta jos muistetaan että Pätkä sairasti täydet kolme kuukautta putkeen sairaalan "puhtaalla" puolella omassa huoneessaan, jossa kävi vain henkilökuntaa ja vanhemmat, niin tuntuu siltäkin, ettei noiden tautien kulkua yksinkertaisesti voi ihminen kontrolloida. Ja ei, me vanhemmat ei kannettu niitä tauteja sinne huoneeseen (toisin kuin eräs hoitaja väitti). Me sairastettiin kyllä ne samat taudit, mutta aina vasta sen jälkeen kun Pätkä oli jo sairastanut niitä hyvän aikaa. Me saatiin ne Pätkältä, ei toisin päin. Jos joutuu sairastamaan rotaviruksen, noroviruksen, RS-viruksen keuhkokuumeineen ja pari määrittelemätöntä hengitystieinfektiota, niin silloin pitäisi totta vie saada pitää edes hauskaa sen edestä. Nuo taudit tuli käytännössä kuplassa eläessä. Ehkä niistä sitä paitsi on vielä vähän vastustuskykyä jäljellä. Toivotaan.
P.S. Jottei jäisi sellaista kuvaa, että riskeistä välittämättä olen itsenäisesti tehnyt päätöksen viedä lasta paikkoihin, joihin ei saisi, niin korjattakoon se käsitys. Puhuin asiasta lastenlääkärin kanssa, ja hän totesi (hyvin viisaasti) ettei Pätkää "voi ikuisesti eristääkään, hän tarvitsee ihmiskontakteja ja mallioppimista", ja taisipa mainita vastustuskyvyn paranemisesta myös. Eväiksi saatiin käsidesin käyttö ja joukkojen vältteleminen pahimpaan infektioaikaan (esim. RS). Ja näin me nyt koitetaan sitten tehdä.
P.S.2. Ja vielä: Meillä ei siis normaalisti ole kissanpissaa lattialla. :) Meillä voi vallita jatkuva kaaos, mutta meillä on aina puhdasta. Yhtenä päivänä vain toipilas katti ei ehtinyt hiekkalaatikolle asti. Ja neiti oli tietenkin juuri silloin kärppänä paikalla.
( Päivitetty: 06.10.2010 13:37 )
